”Kuin siivetön kana” – tanskalaisten lentonäytös Oulunkylässä

Kuva: Ilmailijat Thorup ja Svendsen (Suomalainen Kansa 28.1.1911)

”Ne monet, jotka lienevät ennakolta iloinneet siitä, että me nyt vihdoinkin täällä Suomessakin saisimme nähdä oikeaa lentämistä, ovat nähtävästi pahasti pettyneet.”

Näin kirjoitettiin Helsingin Sanomissa helmikuun alussa 1911. Lentoviikko Oulunkylän kilpa-ajoradalla oli kyllä vielä käynnissä, mutta näytti siltä, että neljä vuotta Francesco Cettin epäonnistuneiden kuumailmapallonäytösten jälkeen helsinkiläisyleisö saisi taas pettyä.

Tanskalaisten ilmailijoiden Robert Svendsenin ja Knut Thorupin vierailua oli pohjustettu sanomalehdissä pitkin tammikuuta, ja helsinkiläisyleisön odotukset oli saatu nostettua korkealle. Lentonäytöstä todistamaan saapui yleisöä maaseudulta, Viipurista ja Pietarista saakka. Erään tuntemattoman lahjoittajan kerrottiin lehdissä luvanneen 500 markan palkkion sille ilmailijalle, joka pääsisi matkustajan kanssa sadan metrin korkeuteen ja lentäisi ilmassa vähintään kymmenen minuutin ajan.

Lopputulos oli kuitenkin täydellinen pannukakku. Kävi ilmi, että Oulunkylän raviradalle muokattu lentokenttä oli lentämiselle täysin kelvoton, vaikka Lentoviikkoa varten lentokentällä töitä suoritti 15 miestä, joiden määrä loppuvaiheessa lisättiin puoleksi sadaksi mieheksi. Penkkejä uusittiin, eräs kaatumaisillaan oleva lauta-aita korjattiin ja paikalle tuotiin terveystoimisto, jonka merkkinä oli valkoinen punaisella ristillä varustettu lippu. Kenttä oli kuitenkin todella epätasainen ja monien ojien, aitojen ja esteiden vuoksi pidettiin sitä suorastaan hengenvaarallisena.

Skandaalit eivät jääneet tähän. Knut Thorupille, toiselle ilmailijoista, oli maksettu lentonäytöksistä 1000 kruunua etukäteen, minkä jälkeen hän olikin yllättäen pikaisesti poistunut Kööpenhaminaan, ilmoittanut sairastuneensa ja toivonut, että hänen koneensa lähetettäisiin takaisin Tanskaan. Venäjän ilmapurjehdusseuran edustaja Kusminski kuitenkin tarkasti koneen ja totesi ettei kone sopimuksen vastaisesti edes ollut ollut lähtövalmiudessa, kun Thorup oli vastaanottanut rahat.

Vain perjantaina 3. helmikuuta helsinkiläiset saivat nähdä jotakin ”lennon tapaista”, kun Robert Svendsen yritti nousua. Uusmaalainen-lehdessä Svendsenin kerrottiinkin kohonneen maasta yhtä korkealle ”kuin siivetön kana”. Muutamien yritysten jälkeen myös Svendsen ilmoitti sairastuneensa ja esitti toiveen purkaa kontrahti.

Syyttävä sormi osoitti lentoviikon järjestelytoimikuntaa, johon kuuluivat ylioppilas Lilius, kapteenit Georges Jeremijeff ja Michael Uspenski sekä kauppias Wathen. Helsingin Sanomissa ihmeteltiin syitä järjestelytoimikunnan laiminlyönteihin ja kysyttiin, onko tarkoitus ”lopettaa sekin pieni innostus lentourheiluun, joka täällä ehkä nyt vielä vallitsee?”

(Muita lähteitä alla olevien lisäksi: HS 3.2.1911, Suomalainen Kansa 21.2.1911, Työmies 23.2.1911, Vaasa 24.1.1911, Karjalatar 21.1.1911, Uusmaalainen 6.2.1911.)

***

(Helsingin Sanomat 5.2.1911)

Ne monet, jotka lienevät ennakolta iloinneet siitä, että me nyt vihdoinkin täällä Suomessakin saisimme nähdä oikeaa lentämistä, ovat nähtävästi pahasti pettyneet. Niin sanottu lentoviikko on kyllä vielä kesken, mutta kaikesta päättäen siitä ei lopultakaan oikeaa lentämistä tule. Varustukset ja valmistukset näkyvät alunpitäen olleen hataroita, asiaa ei ole otettu oikein vakavalta kannalta. Tyydytetyksi rahansa maksaneille on näytetty hiukan lentämistä ”maata myöten”, ja lupailtu täksi päiväksi vähän enemmänkin, mutta epävarmaa tuntuu olevan, kohooko lentäjä lopultakaan ihan ilmaan. Esteitä on.

”Monet ovat maaseudulta – ja Pietarista asti – tänne saapuneet näkemään tätä aikamme uutta ihmettä.”

Ei ole ihmettelemistä, että yleisö on suutuksissaan niihin tuloksiin, joita lentoviikko ainakin näihin asti on tarjonnut. Monet ovat maaseudulta – ja Pietarista asti – tänne saapuneet näkemään tätä aikamme uutta ihmettä. Muuankin kuuluu tulleen kaksi eri kertaa Viipurista Helsinkiin sitä varten – jota innostusta minä puolestani ihailen.

Päävika siihen, ettei lentämisestä nyt tule tolkkua, on kuten tietty lentopaikan sopimattomuus. Siinä suhteessa lentoviikon toimikunta puolustelee itseään sillä, että lentäjäin Tanskasta tänne lähettämä valtuusmies oli puolestaan hyväksynyt Oulunkylän kentän lentämistä varte, eikä sopivampaa täällä taida ollakaan, kun virkavalta kieltää jäällä lentämästä, kaiketi peläten sen ei kestävän ihmisjoukkoja.

Kuten tavallista siis syytetään toisiaan. Mutta asia siitä paljoa parane, tuskin se auttanee rahansa maksaneita niitä takaisinkaan perimään.

Saanemme siis vielä odottaa vastaisia aikoja oikeata lentämistä nähdäksemme. Kenties siksi, kunnes joku kaukainen vieras merien takaa lentää tänne meitä tervehtimään. Taikka kunnes joku omanmaalainen on saanut lentimet ja poistanut esteet. Kärsivällisyyttä!

***

(Helsingin Sanomat 4.2.1911)

Lentoviikko. Ei nytkään tullut mitään.

Eilen helsinkiläiset sitten vihdoinkin saivat nähdä jotakin lennon tapaista Oulunkylässä, joskin olisi melkein synti sanoa heidän nähneen todellista lentämistä. Kello kahden ajoissa vedettiin Svendsvenin biplaani ulos vajasta ja asetettiin oikeaan suuntaansa sen edessä olevalle töyränteelle. Kaikki oli kunnossa, lentäjä nousi koneeseensa, joukko venäläisiä sotilaita asettui pyrstön kummallekin puolelle pitelemään lentokonetta kiinni, kunnes moottori pääsisi täyteen vauhtiinsa.

Samassa alkoi kuulua korvia huumaava paukkina ja vinhasti pyörivä moottori tuprutti sankan pilven savua sotamiesten silmille. Vielä viimeinen peräsinten tarkistus, Svendsen painautui ohjaustankoon kiinni, heilautti kättään, ja kone alkoi liikkua eteenpäin, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin.

Nyt näkyi, miten suurena haittana epätasaisuudet lähtökohdalla todella olivat. Pyörien niihin osuessa kone pahasti heilahteli, eikä näyttänyt tahtovan lainkaan kohota. Puolivälissä kenttää se jo sentään oli jotakuinkin irti maasta ja liiteli siitä kömpelösti kentän toiseen päähän, jonne se laski, kuin kesken väsähtäneenä. Lentäjä astui alas istuimeltaan ja paikalle kiiruhtaneet sotamiehet vetivät koneen takaisin lähtöpaikalle.

”Niin ollen oli lentäminen siltä kerralta lopussa ja lintuparka raahattiin takaisin pesäänsä.”

Hetkisen kuluttua Svendsen nousi uudelleen paikalleen ja moottori pantiin taas käyntiin. Mutta nyt ei kaikki enää tuntunut olevan kunnossa, sillä pian se seisautettiin, ja hetken tutkiskelun perästä ilmoitettiin, että yhden silinterin venttiili oli vikaantunut. Niin ollen oli lentäminen siltä kerralta lopussa ja lintuparka raahattiin takaisin pesäänsä.

Vika ei kuitenkaan ole mahdoton korjata, joten luultavasti saamme nähdä hra Svendsenin vieläkin esiintyvän ensi tulevana ”lentopäivänä”.

Koska kaikki toivo saada nähdä enemmältä ”lentoa” oli turha, alkoi yleisö painautua portteja kohden. Mutta tyytyväisyys oli joukosta kaukana, ja luulen, että useampi kuin yksi aikoo vaatia piletistään maksamansa markat pois. Saapa nähdä, katsotaanko toimikunnan nyt täyttäneen velvollisuutensa katsojia kohtaan, niin ettei sen enää tarvitsekaan lippuja takaisin lunastella? Onneksi se sille olisi, sillä luulen, ettei ensi näytöksissä kovinkaan suurta tungosta tule, mikäli ihmisten puheista voi päätellä. Mutta ken elää, saa nähdä.

***

(Työmies 23.2.1911)

Lentolakko.

Ollaanhan me karun Pohjolan asukkaat kyllä nähneet lentäviä – harakoita, variksia, haahkoja ym. siivekkäitä, mutta tänä talvena piti meille näyteltämän maailman seitsemäs ihme, kun ihminen lentää. Lentäjää odotellessa touhuttiin, puuhattiin, ihmeteltiin: tokkohan siitä mitään tulee? Joku ”Tuomas” tuumii: kai ne siten lentävät, että vievät masiinansa katolla ja pudottavat – heinäkasaan.

Mutta ”Lentoviikolla” kärrättiin masiinat Oulunkylään ja tuhansille utelijoille ja epäilijöille myytiin kymmenien tuhansien markkojen edestä pääsylippuja. Puuhaajat saivat kolikoita kukkaroonsa – mikä kai olikin pääasia. Mutta lentäjät tekivät lakon, jota ei itse sapelitkaan voineet ehkäistä, sitä vähemmin meidän ”perustuslaillinen” poliisimme, vaikka se kirjaltajain lakon aikana ansaitsee työnantajien kätyrinä niiltä muistopatsaakseen Eiffel-torin senaatin torille ja – prenikat päälaelle.

Lakko tuli pysyväiseksi Oulunkylässä, eikä rikkuria ilmestynyt, sillä masiina oikutteli kun sillä yritettiin ”yksimielisyyttä” rikkoa. Toinen lentäjä, Thorup pisti pillit pussiin ja meni Kööpenhaminaan – sairastamaan. Hän oli näet saanut 1,000 kruunua lentoviikon puuhaajilta, olihan sillä hauska lähteä parantamaan sairauttaan.

”Hyvähän onkin tehdä lentolakko, kun saa 1,000 kruunua etukäteen suomalaisilta tolloilta vipatuksi. Sillä rahalla voi jo lähettää Kööpenhaminasta lääkärintodistuksia useampiakin Suomeen.”

Asia oli näet saanut sellaisen käänteen, että Venäjän ilmapurjehdusseuran edustaja Kusminski tutkittuaan lentomasiinaa, tuli tulokseen, ettei se ollut lentokunnossakaan. Kusminskin mielipiteeseen kuuluu yhtyneen vielä pari insinööriä, jotka ammattimiehinä olivat tutkineet Thorupin lentokonetta. Hyvähän onkin tehdä lentolakko, kun saa 1,000 kruunua etukäteen suomalaisilta tolloilta vipatuksi. Sillä rahalla voi jo lähettää Köpenhaminasta lääkärintodistuksia useampiakin Suomeen.

Koneensa jätti Thorup tänne ja nyt on suomalaisilla herroilla puuhaa päästäkseen lentolakon rikkureiksi, mutta se ei ole yhtä helppoa kun kirjaltajien lakon rikkuritoimi, jos saisi masiinan ilmaan, voi se pudota ja rikkurilentäjän pää on vaarassa.

Suomalaisten herrojen oli pakko taipua lakon tehneiden lentäjien edessä – mikä häpeä – ja muuttaa ”lentäminen” meren jäälle. – Täällä näet on tilaa kyllin. Mutta voi kauhistus! Ukko ylijumala on liitossa lakontehneiden lentäjien kanssa, milloin hän antaa lumipyryn, milloin pakkasen, toisinaan puhaltaa suun täydeltä kiusaksi suomalaisille herraruakoille.

”Neuvottelujen” tuloksena lienee kuitenkin olult se, että Svendsen lensi 250 metriä, mutta siihen se jäi. Ukko ylijumala ei anna näet itseään pilkata, kun kerran lentäjät ovat lakon tehneet hänen suosiollisella avullaan, on pysyttävä lakossa. Ja katso! Hän löi Svendsenin sairaudella ja – sitä vastaan on poliisikin voimaton. Svendsen täytyi laskea kotimaahan.

Mutta me suomalaiset saamme olla tyytyväisiä kun saamme kohta nähdä variksen lentävän paikasta toiseen ja harakkojen ja haukkojen, joita ei edes itse Pekonenkaan, sitä vähemmän Berg voi estää. Uteliaat ihmiset itkevät kadotettuja penninkejään, mutta epäilijä-Tuomaat nauravat partaansa. – Aha! Eivät hypänneet edes katolta heinäkasaan.

Kun nyt molemmat lentäjät ”sairastavat”, saanee ihmiset ainakin jonkun viikon olla aprillijuoksulta rauhassa. Pelottelevat sentään ”yritysten” taas parin viikon kuluttua alkavan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s